Luokassa Putkilokasvit on Tou 10. 2012
‘Näin keväällä seuraamme yleensä erilaisten vuokkojen, leskenlehden tai muiden luonnonkukkijoiden ensiesiintymistä. Puutarhurit seuraavat tulppanien, krookusten ja pienten liljakasvien nousua. Molemmilla on puolensa, molemmat viehättävät näin keväällä samalla tavalla. Itse olen pohtinut viimeisten viikkojan aikana ns. pihakarkulainen käsitettä. Se ei liene mikään virallinen termi, mutta kuvaa hyvin eräiden koristeperäisten kasvien leviämistä luontoon. Tähän kokosin Etelä-Hämeen neljä [...]
Lue koko artikkeli »
Luokassa Putkilokasvit on Tou 4. 2012
‘Nyt on se aika, nyt kannattaa etsiä vuokkoja. Itse viivähdin eilen tovin kylmänkukkien äärellä Tuuloksen Syrjäntakana. Kukat olivat parhaassa mahdollisessa vedossa, vaikka sää ei ollutkaan valojen osalta kaikkein otollisin. Kukat loistivat männikössä kuin parhaassakin puutarhassa. Upeaa!’
Kangasvuokko (Pulsatilla vernalis) on Etelä-Karjalan maakuntakukka ja on siellä Salpausselän rinteillä suhteellisen yleinen. Täällä Hämeessä ovat sen läntisimmät esiintymät eikä [...]
Lue koko artikkeli »
Luokassa Putkilokasvit on Tam 1. 2012
‘Noin se vuosi taas vaihtui ja voi alkaa katsella kohti kevättä. Nuuttina viimeistään joulunaika loppuu ja kuusi kannetaan ulos. Mutta kas vain, kuvan kuusihan on nurinniskoin. Ei siinä ole mitään manipulaatiota, vaan todellakin siinä on metsästä kuvattu kuusi, jonka runko on ylöspäin ja latva alaspäin, puuttuu vain tähti latvasta, niin joulupuu olisi valmis. Kuvan rajauksella [...]
Lue koko artikkeli »
Luokassa Putkilokasvit on Mar 30. 2011
‘Alkuviikon pakkasjakso hyydytti vihdoin kukkaloiston Hämeestäkin, ainakin meidän mäeltä. Tein tänään syksyn viimeisen kukkakävelyn ja totesin sekä laji- että yksilömäärien romahtaneen. Eilen maassa oli jäinen kohva ja paikoin lunta useampi sentti. Niinpä hennommat kasvit saivat tarpeekseen ja lähtivät talvilepoon tai autuaammille apajille. Raatoja näkyi, mutta kukkia ei. Kuvan leppis on muistutus siitä, että elämä jatkuu. [...]
Lue koko artikkeli »
Luokassa Putkilokasvit on Mar 14. 2011
‘Tuntuu, että tästä syksystä tulee kokoelma myöhäiskukkijoita ja niiden esittelyä, mutta mikäs siinä, kauniita kukkia. Tänään kiertelin lehtoa etsien herttaista lovisammalta (Lophozia obtusa), mutta en tainnut sitä löytää, löysinpä monta muuta mielenkiintoista juttua, joista ehkä näytteitä vielä myöhemmin. Mutta se mukavin kohtaaminen tapahtui kuvan kukan kanssa. Tuoreita ja vihreita lehtiä näkyi kyllä kaikkialla, mutta että [...]
Lue koko artikkeli »
Luokassa Putkilokasvit on Mar 9. 2011
‘Hakkuuaukeat ovat yleensä vihonviimeisiä tarvottavia ryteiköitä. Kun etsii reittiään mielenkiintoiselle paikalle, yrittää kiertää ne kaukaa. Karttoihin niiden sijainti ei ehdi eikä taida enää nykykartoissa olla hakkuulle merkkiäkään, värillä ilmoittavat, kun kuusi- ja mäntymetsätkin merkitään nykyään samalla merkillä. Tieto vähenee. Näinä päivinä kerätään usein hakkuilta risut pois tien laitaan suuriksi vuoriksi ja se helpottaa aukkojen ylittämistä. [...]
Lue koko artikkeli »
Luokassa Putkilokasvit on Mar 2. 2011
‘Tänään tuntui taas, että ollaanko ollenkaan loppusyksyssä. Lämpötila huiteli täällä Hämeessä yli kymmenessä asteessa ja vaikka aurinko ei paistanutkaan, niin navetanseinustalla saattoi aistia kesän lämmön palanneen. Kyllä se nurkan takaa kylmäkin hytisytti, mutta sitä ei viitsinyt ajatella. Eikä vain se lämpö, vaan myös kukat. Voiko marraskuun alussa nähdä vielä kesän kukkivia kasveja. Vaikka ylläoleva kuva [...]
Lue koko artikkeli »
Luokassa Putkilokasvit on Mar 1. 2011
‘Tuollainen kysymys kiersi päässäni, kun näin kuvan kasvin. Voiko sen sotkea johonkin muuhun kasviin? Ilmeisesti voi. Kyseessä on nimittäin keltamo (Chelidonium majus), siis aivan tavallinen asutun seudun kasvi, ei mikään suurharvinaisuus, ei vaikeasti tunnistettava eikä mikään pikkuruinen muiden alla lymyäjä. Hassua tässä onkin se, että tämä kasvi kasvoi aivan vieressäni muutaman sadan metrin päässä talosta [...]
Lue koko artikkeli »
Luokassa Putkilokasvit on Lok 31. 2011
‘ Syksyn ruska alkaa olla jo takanapäin tältä vuodelta. Keltaiset koivut ovat pudottaneet lehtensä, haavat eivät enää havise eikä vaahteranlehdissäkään näy enää tervatäpläsienen koristelemia värikuvioita. Olemme tulleet syksyn tummimpaan aikaan, samalla kun alkoi myös talviaika. Metsä on kuitenkin edelleen täynnä värejä, ne on vain etsittävä, huomattava ja kumarruttava katsomaan. Lila on syksyn väri siinä missä [...]
Lue koko artikkeli »
Luokassa Putkilokasvit on Lok 28. 2011
‘Syksyn koleus ja märkyys tekevät joskus kepposia. Tavallinen paatsama saattaa muistuttaa eksoottista kanukkaa ja pajun lehdet kimallella kuin tuhkapensaat. Niinpä hieraisin silmääni oikein kunnolla, kun ystäväni kanssa syksyn hämärässä näimme kuvan kiiltävät lehdet pilkottamassa sammaleista kiveä vasten vanhan autiotalon pihapiirissä. Mikä kumma kasvusto tuo on? Onko se ollenkaan todellinen? Omenapuu vai kirsikka? Eipä ollutkaan, ei [...]
Lue koko artikkeli »